Etusivu
 

PÖRRÖISEN PYSTYKORVAN PALUU

Kertomus 1-vuotiaan lapinkoira Eetun seikkailuista Jämsän alueella lokakuun alussa

Tiistai 4.10.2005 klo 18.00
Valmistaudumme lähtemään tavanomaiselle iltalenkille. Emppu pois aitauksesta, Eetulle valjaat ja liina kiinni. Emppu kutsuu jo Eetua iloisesti leikkiin, mutta Eetun liina on jumissa auton renkaan alla. Selvitän liinaa ja sekunnin murtoosassa liina irtoaa, Eetu kiskaisee ja on vapaana. Pojat juoksevat ravia kohti naapurin hevosaitausta.
Kuuluu hetken haukuntaa, sitten ei mitään. Juoksemme perään, huudamme, vihellämme. Ei mitään. Ilta pimenee nopeasti. Ajamme silti vielä yön tunteina autolla lähimetsän teitä.

Keskiviikko 5.10
Kierrän kaikki lähinaapurit poikien kuvien kanssa. Lähinaapuri on nähnyt pojat illalla heti katoamisen jälkeen. Menen kotiin ja ryhdyn etsimään ohjeita googlella "kadonnut" "koira".
Naapuri soittaa. Onko se sellainen vähän niin kuin pystykorvan näköinen tumma koira? Sellainen juuri kävi tässä meidän pihalla. Emppu!! Emppu on löytynyt. Juoksemme naapuriin ja kannamme Empun kotiin.
Soitan koiraetsijöiden numeroon. Saan Mallan numeron, ja keskustelemme tilanteesta. Malla sanoo tulevansa heti. Hajujäljen etsiminen aloitetaan melkeinpä kotipihalta. Wanda löytää hyvän jäljen ja lähtee määrätietoisesti seuraamaan sitä.
Jussi soittaa. Ei ole löytynyt. Voitko tulla hakemaan, kun ollaan jo niin kaukana. Viemme Mallan oman autonsa luokse, haemme kotoa naudanmahaa ja tyynyliinan ja viemme ne viimeisen hajujäljen kohdalle. Ensimmäinen miina asetettu. Jaamme yöllä vielä alueen kaikkiin taloihin katoamisilmoituksia. Malla soittaa vielä myöhään. "Ei sen liinan kanssa ole siitä ryteiköstä menty".

Torstai 6.10
Käymme ostamassa kaupasta lisää naudanmahaa ja kysyn varovasti kauppiassedältä kertakäyttögrillejä. On niitä vielä, muutama. Ajamme miinan luokse, ei ole käyty. Tutkimme karttaa ja sovimme, että kartoitamme tietyn metsäalueen. Kävelemme 4 tuntia. Emppukin haluaisi välillä jo käydä lepäämään.
Menemme kotiin, laitamme grillin tulille ja makkaraa paistumaan. Jussin on valmistauduttava lähtemään työmatkalle. Murtunut mies ajaa pois pihasta.
Päivä menee sumussa. Kirjoitan kuumeisesti viestejä netin ilmoituspalstoille ja sähköposteja. Käyn listaa läpi, mihin kaikkiin paikkoihin pitää vielä ilmoittaa. Käyn juttelemassa tutun koirakouluttajan kanssa. Siitä jää toivonvire.
Johanna soittaa. Onko Eetu jo löytynyt? Ei ole. Mikä on sun suunnitelma? Mä en ole nukkunut enkä syönyt kahteen päivään eikä ajatus nyt oikein kulje. Johanna hakee minut autollaan ja lähdemme Danan kanssa kiertämään viimeisen hajujäljen tienoita. Ei mitään.
Soitan illalla vielä Mallalle. Miten vanhaa jälkeä voi vielä lähteä seuraamaan? Ei enää kannata, nyt pitäisi saada uusi havainto. Jussi lähettää tutun lentäjän numeron.

Perjantai 7.10
Yritän koko aamun tavoittaa lentäjää. Samalla tulostan satoja ja taas satoja katoamisilmoituksia. Muste loppuu. Paperi loppuu.
Saan lentäjän puhelimeen. Teetkö etsintälentoja? Onko teillä lämpökameraa? Keskustelemme pitkään ja yksityiskohtaisesti, eikä lentäjä anna juurikaan toivoa. Haluan silti, että lento tehdään ja lähdemme ajamaan Tikkakoskelle.
Lento ei tuota tulosta. On lopulta lentäjän päätös, että etsintä lopetetaan. Olen samaa mieltä ja jo pahoinvoiva pienen Cessnan pyörityksestä. Keskustelemme vielä varikolla usean kokeneen lentäjän voimin, että Eetu olisi kyllä näkynyt, jos olisi ollut etsittävällä alueella. Luotan ammattilaisiin.
Menen kotiin sekavin tuntein. Viisi vuotta sitten olisin myynyt sieluni saatanalle jos olisin saanut 30 sekuntia elämästäni takaisin. Tekisin sen nytkin.
Jatkan katoamisilmoitusten tulostamista. Sitten en jaksa enää. En voi katsoa sitä tekstiä KADONNUT ja sitä kuvaa. Sitä kuvaa, jonka otin Eetun 1-vuotis syntymäpäivänä. Kun meillä oli erityisen mukava päivä yhdessä. Itken lohduttomasti. Äiti soittaa ja sanoo että aika auttaa. Niin se auttaakin, tiedän sen. En enää itke viiden vuoden takaisin tapahtumia, vaan muistelen lämmöllä aikaa ennen sitä.
Soitan vielä Mallalle. Ei havaintoja, etsintöjä on turha aloittaa.
Käymme illalla jakamassa 250 lappua. Yhdessä pihassa on ihana porokoira joka tervehtii meitä iloisesti. Käyn koputtamassa talon oveen ja Uuno menee sisälle. Pitäkää hyvää huolta Uunosta.
Saan vihdoin kammettua itseni sänkyyn ja yritän houkutella unta. Jos aamulla heräisi ja kaikki olisikin ollut pahaa unta? Niin ajattelin viisi vuotta sittenkin. Ei se ollut. Minään aamuna.

Lauantai 8.10
Käymme ostamassa uuden maastokartan ja lähdemme haravoimaan vielä kartoittamattomia alueita. Emppu haistelee ja nuuhkii ja merkkailee. Osaisitpa kertoa meille, mitä.
Päivä vaihtuu illaksi ja on pakko palata kotiin. Istumme sohvalla ja itkemme. On tunnustettava tosiasiat. Jos Eetu on sittenkin jäänyt liinastaan kiinni, se on jo koirien taivaassa. Jos joku on sen poiminut matkaansa, voi olla, ettemme koskaan enää tapaa.
Muistatko kun se pienenä piti aina nostaa siitä ojasta? Miten se vieri tuota mäkeä alas? Onkohan suhun, Emppu, jo siirtynyt osa raikulipojan sielua kun teet noin niin kuin Eetukin aina teki? Tuntuu järjettömän epäreilulta, että vuodeksiko sinut meille vain annettiin? Pakko yrittää olla kiitollinen edes siitä vuodesta.
Pihaan kävelee hämärässä ihminen vaalean koiran kanssa. Ryntään pihalle sukkasillani ja tajuan vasta koiran ilmeestä, ettei se ole Eetu.

Sunnuntai 9.10
Aamulenkit ovat muuttuneet miinojen tarkistuslenkeiksi. Emppu haistelee yhä uudelleen ja uudelleen niitä samoja puita joita eilenkin. Ei täällä pitäisi liikkua ketään! Voi Emppu, kerro meille ajatuksesi! Jätämme uusia miinoja ja palaamme kotiin.
Listaan netistä eläinlääkäreitä. Tulostan postikortteja, joissa on Eetun kuva ja teksti
”KADONNUT…”

Tuntuu pahalta. Tänäänkin. On pakko vaan jaksaa. Tästä on tullut työtä, loputonta miettimistä ja pohtimista, mitä voisi vielä tehdä.
Käyn nukkumaan kemikaalien voimalla.

Maanantai 10.10
On pakko palata arkeen. Teemme silti jo tavaksi muodostuneen miinantarkastuslenkin ensimmäiseksi aamulla. Ei ole käyty. Täälläkään ei ole käyty. Soitan Jussille. Mitä sä laitoitkaan tähän ja tähän miinaan? Tästä on ruoka hävinnyt. Sukka näyttää jotenkin ... jotenkin niin kuin sitä olisi imeskelty.
Jätimme muutamalle miinalle sunnuntaina sukkia juuri siksi, että Eetu piti erityisesti varpaiden kirputtamisesta.
Toivo viriää ja sammuu sitten. Se on ollut joku lintu... vai onko sittenkään?
Palaan viikon tauon jälkeen työpöytäni ääreen. Pinot ovat kasvaneet ja tuntuvat toivottomilta. Perverssillä tavalla minua huvittaa se, että kriisitilanteissa järkeni leikkaa partaveitsenä. Yritän ohjata Eetun katoamisesta aiheutuneen tuskan työhöni. Laudaturväitöskirja Eetun katoamisella?


Kokoan tähän kysymyksiä, joita minulle on esitetty eri yhteyksissä:
- Koira on jäänyt liinasta kiinni johonkin?
Onhan se mahdollista, toisaalta jokaikinen näihin asioihin perehtynyt on sanonut, että tiukan paikan tullen pöhelöinkin koira osaa purra hihnansa poikki. Se, ettei liinaa ole löydetty, ei kerro mitään. Etsittävä alue voi olla satoja hehtaareja.

- Joku on varastanut sen?
Tämä on mahdollista. Sitä varten olemme laittaneet kuvalliset ilmoitukset paikallislehtiin ja lähettäneet keski-Suomen ja Pirkanmaan eläinlääkäreille ilmoitukset. Jos koira on varastettu metsäteiltä, mikä on todennäköisin vaihtoehto, sitä ei ole viety kauas.

- Osaako se tulla kotiin?
En tiedä. Palasimme kolme kuukautta sitten takaisin puolen vuoden ulkomaankomennukselta, ja siis sitä ennen asuimme nykyisessä paikassa.

- Onko se karannut ennen?
On karannut, kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla se palasi muutaman tunnin kuluessa kotiin. Painottaisin kuitenkin, ettei Eetu käsityksemme mukaan ollut erityisen "karkailuherkkä" jos sillä tarkoitetaan sellaista koiraa, joka yrittää aina tilaisuuden tullen lähteä omille teilleen.

- Oliko Eetulla kiistaa toisen koiranne (Empun) kanssa?
Kyllähän ne pörisivät ja murisivat toisilleen ruuasta ja luista, mutta muuten nukkuivat yhdessä ja leikkivät valveillaoloaikansa. Mielestäni niillä oli "hyvä" suhde.

- Mihin kaikkiin paikkoihin on ilmoitettu?
Kaikkiin mahdollisiin ja vielä muihinkin.

- Onko juoksuista narttua käytetty etsinnöissä?
Ei ole, koska emme tiedä, mihin nartun veisimme.

- Selviääkö se metsässä?
Eetu on taitava hiirenpyydystäjä, nälkään se ei ainakaan varmuudella kuole.

- Hajujälki päättyi soramontuille. Jos ne ovat sortuneet?
Onhan se mahdollista, mutta epätodennäköistä. Soramonttuja on useita, ja käsittääkseni ainoastaan yhdellä niistä tehdään kaivauksia. Muut eivät ole sortumaherkkiä.

- Se on jo villiintynyt eikä haluakaan tulla kotiin, vaikka osaisi?
Tämä on varsin kiistanalainen väite. On kuitenkin myönnettävä, että kyseessä on vahvatah-toinen ja itsenäinen pentukoira.

- Sehän on vain koira?
Ehkä sinulle? Minäpä kerron, mitä Eetu merkitsee minulle. Se oli minun esikoiseni, ainokaiseni, elämäni valo ja ilo. Jos et ymmärrä Eetun merkitystä minulle, voisitko olla soittamatta minulle vaikka ...no enää ikinä.


Tiistai 11.10
Buddhan neljästä totuudesta ensimmäinen on "kärsimyksen totuus". Martin Luther King sanoi, että "tuska joka ei tapa minua, vahvistaa". Runoilija Wordswoth totesi, että "syvä ahdistus on inhimillistänyt sieluni". Tsiisus sentään, mun pitäisi olla valaistumisen asteeltani jo dalailaman luokkaa.
Ensimmäinen havainto Eetusta viikkoon. Eetu on käynyt Vilppulassa juttelemassa kivan tädin kanssa.
Tiedosta tuli hyvä mieli. Eetulla ei siis ole enää valjaita ja se kirmailee iloisena jossain metsikössä. Voin hyvin kuvitella. Sitten tulee kuitenkin taas suru. Nyt ollaan sitten niin kaukana kotoa, että Eetu löytää takaisin kotipihaan vain ystävällisten ihmisten avustukselta. Onneksi niitä on viime aikoina ollut paljon.

Keskiviikko 12.10
Eetun kuvallinen ilmoitus on Jämsän paikallislehdessä. Vieläpä kaksi kertaa. Soittoja alkaa pikkuhiljaa sadella.
”Sellainen pörröinen pystykorva juoksenteli juuri tuossa.
Mulla on tollanen koira pihassa se on mittelssssshhhpi m-i-t-t-e-l-shhh.
Mä näin tuommoisen koiran siinä ja siinä tiellä lauantaina.
Siinä tasoristeyksessä on tommonen raato, käypä kattomassa.
Kuvaa vastaava koira juoksi puoli tuntia sitten sen ja sen tien risteyksessä.”
Ketä voi uskoa, mihin voi luottaa? Paljonko täällä juoksentelee vapaana pörröisiä pystykorvia?

Torstai 13.10
Ihmiset näkevät juuri sen, mitä heiltä kysytään. Huuhaa-Nobelin saanut tutkimus gorillasta koripallokentällä ei enää tunnukaan niin huvittavalta.
Osaamme onneksi jo vähän vitsaillakin Eetun katoamiseen liittyvillä asioilla. "Jää pojalta viikkorahat saamatta kun pitää lentokoneella etsiä". "Onkohan tämä se ns. laiha lohtu" sanoo Jussi esitellessään kaventunutta vatsanseutuaan.
Eetu on nähty myöhään eilen illalla Korpilahdella. Havainto on yksi parhaimmista kuvauksista, mitä on saatu. Veimme heti aamulla miinan havaintopaikalle ja paistoimme siellä makkaraa, mutta ilmeisesti liian myöhään. Nyt Eetu tekee sellaista lenkkiä, ettei perässä pysytä...

Perjantai 14.10
Jussi avaa oven ja sanoo "tuu vaan sisälle". Mitä, eihän Emppu ole ulkona?
EETU!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Eetu on vähän jotenkin hämmentyneen oloinen mutta tulee sisälle. Mahanalus on ihan kurainen, kylkiluut tuntuu vähän paremmin kuin 10 päivää sitten.
10 päivän piina on päättynyt. Tällä kertaa se oli unta.


Teksti ja kuvat Anu Behm

Kirjaudu sisään
Käyttäjänimi

Salasana

Kysely

Mitä harrastat koirasi kanssa?








Näytä tulokset

Päivitykset
©Koiraetsijat.fi
22.4.2005 alkaen 77121 kävijää.