Etusivu
 

Kaukasianpaimenkoira Miilan eli Millinlillin harharetki

 



Minulla on ollut koiria - sekarotuisia, 1-3 kerrallaan 35 vuoden ajan. Nyt perheeseemme kuuluu kolme hurmaavaa hunnia. Vanhin 6-vuotias espanjanmastiffi/tervueren-saksanpaimenkoira/nöffi Roope, 3½-vuotias velipuoli Beethoven, jossa viidentenä rotuna karhukoira, sekä ensimmäinen rotukoira kaukasianpaimenkoira Miila. Miila tuli meille 1½-vuotiaana, kasvattajan mukaan lopetusuhan alla olleena hirviönä. Miila sopeutui äärettömän nopeasti, oli poikien kaveri ja aivan ihana , niin kuin kaukkari yleensä on.

Nyt 3½-vuotiaana, 28.11.05 ikätoverukset Miila ja Beethoven lähtivät omille teilleen lumen lähes maahan painaman verkkoaidan yli. Roope, jo järkiintyneenä, jäi pihalle. Illan pimetessä Beethoven saapui yksin kotiin. Hätä oli suuri, koska Miila oli loukannut lonkkansa ja ontui ja ajattelimme, ettei Miila ollut jaksanut kahlata syvässä ja märässä lumessa. Asumme aivan Huovinrinteen varuskunnan maiden rajalla ja sinne varuskunnan metsäänhän nämä kaverukset olivat menneet.

Seuraavana päivänä Miilaa etsittiin ja seurattiin jälkiä kunnes ne hävisivät aukealla pellolla. Oli kova tuuli eikä Beethovenkaan osannut enää haistella jälkiä. Kaikista mahdollisista katoamisilmoituksista huolimatta ei Miilasta ollut lainkaan havaintoja. Olimme aivan varmoja, ettemme enää näe Miilaa elossa.

2.12. hieman ennen klo 22 soitti Vampulasta Harjunkylästä mieshenkilö , joka sanoi nähneensä ison koiran tulevan Juankosken suunnasta Harjunkylään menevälle valaistulle hiihtoladulle. Hyppäsimme välittömästi autoon ja ajoimme sinne. Juuri ennen latuvalojen sammumista tyttäreni näki vilahduksen koirasta ja totesi sen olevan Miila. Kutsuista huolimatta Miila ei jostain syystä tullut. Olimme juuri ennen Miilan katoamista vaihtaneet autoa, ehkä outo auto oli syy , ehkä ei.

Seuraavana päivänä soitti ystävämme Harjunkylästä ja sanoi, että yöllä oli joku ulvonut "siellä harjun korkeimmalla kohdalla". Kävimme siellä, samoin monet muut. Harjulta löytyi paljon koiran jälkiä, mutta ei koiraa. Jäljet olivat niin isoja, että jotkut arvelivat siellä olleen suden, joka oli voinut viedä Miilan. Onneksi tiesin, ettei kaukkari ainakaan lahjaksi itseään sudelle anna, että jäljet siitä jäisi.

Jälleen seuraavana päivänä kuulimme, että harjulta oli kuulunut matala haukku myöhään illalla. Taisin silloin löytää koiraetsijät netistä ja soitin numeroon. Ikäväkseni kuulin, ettei täällä päin ollut sellaista toimintaa. Sain kuitenkin hyviä neuvoja, kiitos niistä. Niinpä harhailimme metsässä etsien ja jättäen ruokaa metsään, tietenkin väärään paikkaan, koska siihen ei ollut koskettu. Näin meni myös seuraava päivä. Ihmiset puhuivat, että Harjunkylässä kulkee harmaa koira.

Yöllä oli satanut lunta ja lähdimme jälleen 6.12. heti aamun valjettua Harjunkylään ja otimme Beethovenin mukaan. Hiljaa ajellessamme näimmekin pellon reunassa jälkiä. Tyttäreni lähti Beethovenin kanssa niitä seuraamaan. Jäljet menivät kuitenkin metsään, jota tyttäreni ei tuntenut, joten hän palasi autolle ja soitti henkilölle, joka tuntee nämä seudut. Hänen mukaansa metsä loppuikin aivan lähelle meidän asuinpaikkaamme. Siellä menee talvella ummessa oleva metsätie, läheltä jälkien löytöpaikkaa lähes kotiin. Niin ajoimme kotiin ja tyttäreni lähti Beethovenin kanssa tätä metsätietä, noin 4 km, ehkä enemmänkin. He kävelivät jälkien luo ja taas samaa tietä takaisin. Matkalle jäi mm. vanha pusero ja siankorva.

Päivällä kävimme Pomarkussa ja illalla, juuri sieltä lähtiessämme ennen klo 19, saimme puhelinsoiton, että Miila liikkuu juuri siellä, missä jäljet aamulla olivat. Siellä oli viety ulos ruokaa, että Miila pysyisi paikalla kunnes ehtisimme sinne. Olimme kotona illalla vasta hieman 20.30 jälkeen. Otimme ainoastaan Beethovenin autoon ja lähdimme taas. Pysähdyimme n. 50 metrin päähän soittaaksemme ja kysyäksemme onko Miila vielä samoilla paikoilla. Auton pysähtyessä Miila oli siinä ja väisti autoa ! Tyttäreni avattua auton oven ja kutsuessa Miilaa, Miila suorastaan ryntäsi autoon viimeisillä voimillaan ja nuoli , nuoli ja nuoli niin , ettei yksikään koiristamme ole aikaisemmin nuollut. Ihana jälleennäkeminen !

Uskomme, että Miila oli eksynyt, koska seutu oli Miilalle aivan outoa. Silloin oli myös vesisateita välillä ja taas räntää, kovaa tuulta jne. Huono keli hajujakin ajatellen. Olemme todella onnellisia, että huomasimme ottaa Beethovenin mukaan jättämään jäljet Miilalle. Miila oli todella tullut niitä jälkiä, koska pusero oli siirretty ja korva syöty. Oli se aikamoinen 8 vuorokauden koettelemus meille kaikille.

Olen päättänyt, että tästä lähtien koiramme opetetaan jälkiä seuraamaan.

Hyvää talvea kaikille koiraetsijöille

Taru Helne


”Epilogi”

Joitakin viikkoja Miilan löytymisen jälkeen saimme suruviestin. Miilaa ennen karkumatkaa vaivannut ontuminen osoittautui oireeksi vakavasta sairaudesta. Miilan todettiin sairastavan luusyöpää, jonka ennuste on lohduton…

Halusimme muistaa Miilaa ja samalla lähettää koiran omistajille osanottomme seuraavan runon muodossa:


“They Gain Their Wings"
Puppydogs do not die,
they only gain their wings and fly.
They will play again I pray,
in those green fields far away.
Past the gaits of pearly white,
with other loved ones gone from our sight.
We will see them once again
at a place called Rainbows end,
with a wag of a tail and a jump in the air,
we will once again become a pair.
Don't be sad this day my friend,
just look for the bridge called Rainbows end,
and remember, "Puppies do not die,
they gain their wings and learn to fly".

Poem by
L. Marie Crane 1998


Koiraetsijät ry
Christina

 

Kirjaudu sisään
Käyttäjänimi

Salasana

Kysely

Mitä harrastat koirasi kanssa?








Näytä tulokset

Päivitykset
©Koiraetsijat.fi
22.4.2005 alkaen 77121 kävijää.