Etusivu
 

MANDI-COLLLIEN JÄLJILLÄ 20.7.2005

Keskiviikkona 20.7.2005 lähdimme etsimään edellisenä päivänä karannutta soopelinväristä collieta, joka oli lähtenyt omille teilleen Hyvinkään Martista.

Viisivuotias Mandi-collie oli lähtenyt hoitopaikastaan seikkailemaan Hangontien suuntaan.

Annoin hajun puomilla, jossa koira oli nähty 22 tuntia aikaisemmin. Paikalla oli juuri satanut aika iso kuuro, mutta se ei tuntunut haittaavan Ronia. Se otti määrätietoisesti suunnan tietä eteenpäin. Välillä tie oli melko hankalantuntuinen, koska toisella puolella oli pelto ja sieltä päin tuuli jatkuvasti. Ilmeisesti tuuli vei hajua metsään päin, jotenka Roni jäljitti tien toisella puolella ja tarkasti välillä metsäpuolen. Tieltä haju jatkui vehnäpeltoon. Kävelimme ojanpientareita pitkin, jotta emme sotkisi toisten viljaa. Pellolta päästyämme tulimme talon pihaan, jossa Mimmi-koira oli vapaana. Roni haisteli koiran tarkkaan ja sen jälkeen ravisteli ja matka jatkui. Olen miettinyt, että Roni ravistelemalla "nollaa" mielensä sekä rauhoittelee itseään. Koska kerran kun se meni tosi kovaa harjoituksissa ja pyysin sitä hidastamaan ja hieman rauhoittumaan Roni ravisteli, jonka jälkeen matka jatkui sopivaa vauhtia.

Talolta matka jatkui hevostallin ohi. Sitten koittikin reitin toiseksi vaikein osuus. Tulimme nimittäin asfaltoidulle autotielle, joka oli todella vilkasliikenteinen. Ylitimme tien ja matka jatkui kohti hiekkatietä, jonka päässä olikin navetta. Navetan Roni haisteli tarkkaan sekä saunan alusen, sitten se suuntasikin päättäväisesti eteenpäin metsään. Metsällä se halusi levätä ja pidimme n. 15 minuutin paussin. Sitten matka jatkui taas päättäväisesti lehmälaitumen läpi kohti sähkölinjaa. Sähkölinjalta jatkoimme tietä eteenpäin. Tien päässä oli hevosaitaus, jonne Roni tahtoi välttämättä. Niinpä annoin sen mennä (aluksi hevosta ei näkynyt, jotenka luulin sitä tyhjäksi). Roni jäljitteli jonkin aikaa, kunnes kuului aivan sen vierestä hirnahdus. Roni pelästyi aika paljon, mutta pian kokosi itsensä ja kävi haistamassa hepon. Onneksi hevonen oli ihmis- ja koirarakas. Se alkoi seurata meitä. Kiersimme aitauksen ja päädyimme toisesta ulkoreitistä ulos. Matka jatkui samaa
tietä, kun hevosaitaukseen mennessäkin. Ohitimme pienen asutusalueen, jonka jälkeen hävisimme jälleen metsään.

Tämä kadonnut koira oli siitä jännä, että se ei käyttänyt polkuja vaan rämpi ihmisenmittaisen ruohikon seassa. Ronille tuotti hirveitä ponnistuksia ruohikossa eteneminen. Silti se oli selvästi päättänyt löytää nartun eikä halunnut lopettaa haasteidenkaan edessä. Metsältä päästyämme Roni johdatti meitä päättäväisesti kohti keskustaa. Siellä sillä oli selvästi määrätietoinen ote. Missään vaiheessa se ei epäröinyt. Saavuimme Jussintorin
oville. Roni kadotti siinä hajun ja kokeilimme toiselta puolelta taloa (Jussintorin ollessa auki siitä pääsee läpi) ja sieltä löytyikin haju. Jatkoimme kohti cittaria. Roni oli aluksi kiinnostunut, mutta omistajan käydessä kysymässä oliko koiraa näkynyt, Roni olisi jo
halunnut lähteä eteenpäin. Sieltä jäljitimme koiran katoamisalueelle. Koira oli käynyt aivan oman hoitopaikkansa nurkilla (oli siis hoidossa omistajien ollessa matkoilla, vanhan hoitopaikan isäntäväki oli myös lähtenyt matkoille, jotenka he eivät voineet ottaa koiraa hoitoon vaikka siellä koira oli viihtynyt erinomaisesti pentuaikojen muistojen takia). Jäljitys jatkui eläinlääkärin ohi kohti radan alikulkusiltaa, mutta siinä koira oli taas kääntynyt kohti hoitoaluetta. Jäljitimme sen radanvarsi osuuden loppuun ja kaikki olettivat koiran kääntyneen vasemmalle (hoitopaikka on siellä). Mutta kaikkien yllätykseksi koira olikin jatkanut matkaansa oikealle.

Mekin siis menimme sinne. Sieltä matka jatkui kolmea muuntajaa kohti. Reitti oli todella vaikeakulkuista. Roni oli vieläkin päättänyt jatkaa, vaikka ehdotin sille lopettamista. Niinpä teimme näin. Koska Ronin voimat olivat lopussa, kävelin itse edellä. Yhtäkkiä heinikon takana virtasikin leveä oja. Onneksi löysimme sopivan kohdan sen ylittämiseen (mistä varmasti oli se kadonnutkin mennyt). Ronilla ei riittänyt voimat enää hyppäämiseen, jotenka se hyppäsi aivan liian lyhyen hypyn. Onneksi Roni osaa uida hyvin ja pitää siitä. Ronille putoaminen ei ollut ongelma. Se vain ravisteli ylimääräisen veden pois ja totesi, että matka voi jatkua. Olisin itse jo ollut valmis lopettamaan, mutta koska oli vielä kilometrin matka autoille lähintä tietä (meillä oli aina "huoltojoukot” mukana) niin päätimme vielä jatkaa. Yhtäkkiä Roni sai hirveän vauhtipuuskan ja kiilasi edelleni. Se alkoi mennä hurjaa vauhtia. Hillitsin vähän sen menohaluja. Päästyään puomille (jonka luona autommekin olivat, tosin meidän piti tulla vähän toisesta suunnasta) Roni ilmaisi koiran. Kiitin sitä ja se pääsi melkein heti autoon huilimaan. Paikalle tuotiin haju (tosin haju ei ollut sille entuudestaan tuttu, koska kadonnut koira oli ollut hoidossa ja kaikki sen tavarat olivat Espoossa koiran kotona). Paikalle jätettiin myös ruokaa. Viisituntinen urakkamme oli siltä osin päättynyt…

Tänään 21.7. 2005 tuli klo 8.00 omistajalta soitto, että koira oli löytänyt kuudelta tiensä hoitopaikkaan. Ei meinannut antaa ensiksi kiinni, mutta koska sen jalka oli loukkaantunut ja se oli selvästi muutenkin rasittuneessa kunnossa, oli se lopulta suostunut antamaan
naapurille kiinni (tunsi naapurin todella hyvin). Hoitopaikan isäntää se sen sijaan pakeni.

Nyt koira on kuitenkin turvallisesti takaisin omistajilla!

Laura & Roni

Tarinan loppuun Mandin kotiväki halusi lisätä parhaimmat kiitoksensa Ronille ja Lauralle pitkästä ja sitkeästä etsintämatkasta Hyvinkään ympäri; siinä taisi tulla kävellyksi joku 15 km pitäen sisällään hiekkateitä, metsäpolkuja, asfalttitietä, ojanpohjia, mitä pahinta metsäryteikköä, kaupungin keskustan väyliä, ojienylityk-siä, suota, jne.

Kiitokset sekä Mandilta että Mandin perheeltä!

 

 

Kirjaudu sisään
Käyttäjänimi

Salasana

Kysely

Mitä harrastat koirasi kanssa?








Näytä tulokset

Päivitykset
©Koiraetsijat.fi
22.4.2005 alkaen 77121 kävijää.