Etusivu
 

MITEN ONA-KOIRA SAATIIN KOTIIN

 

Ona-koiran omistajan, Kerstinin kertomus koiransa kiinniottamistapahtumasta.

Ona oli lähtenyt matkaan illansuussa 20.4.2006. Suunnistanut määrätietoisesti kohti kotitalon kul-malta avautuvia peltoja, joiden halki kulkee pieni joki. Joen penkereellä Onan oli tapana väijyä myy-riä. Karkaamispäivänä pellot olivat vielä osittain veden alla. Omistajapariskunnan arvio oli, että myy-rät, joiden kolot olivat täyttyneet vedellä, olivat lähteneet liikkeelle ja Ona niiden perään…

Ona on 14-vuotias, hiukan jo huonokuuloinen, hengenahdistusta poteva narttu, jonka sukujuurista löytyy saksapaimenkoiraa, pystykorvaa ja samojedia. Onan takajalat olivat myös olleet hiukan hute-rot, mutta toimivat vielä hyvin, minkä Kerstin sai tuntea omissa jaloissaan kun Ona, viisveisaten, tyyriisti paineli pitkin vastakynnettyä, liukasta peltoa eikä antanut kiinni.

Ensimmäinen varteenotettava havaintoilmoitus tuli vasta 29.4.2006, yhdeksän päivää karkaamises-ta. Sen soitti naishenkilö, jonka puhelinnumeroa Kerstin valitettavasti ei saanut tallennetuksi.

Puhelu oli ratkaiseva etsintöjen kannalta. Kerstin oli jo lähes luovuttanut, oli tyytymässä siihen to-dennäköisimpään vaihtoehtoon, että Ona oli menehtynyt. Anonyymiksi jääneen naishenkilön va-kuuttava ja rauhoittava kertomus kuitenkin sytytti toivon kipinän, joka antoi vauhtia uusille etsinnöil-le, jotka pystyttiin keskittämään naisen ilmoittamalle alueelle. Sinne vietiin ruokaa ja vaatekappalei-ta, joissa oli kodin tuttuja hajuja. Alueella asuvia haastateltiin ja saatiin tietää, että koiraa oli näkynyt useamminkin. Siitä lähtien omistajapariskunta etsi koiraansa lähes yötäpäivää.

Vapunpäivänä Kerstin sai aamupäivällä ilmoituksen, että koira oli havaittu n. 3,5 km päässä kotoa Numlahden kartanon mailla jolkottelemassa. Heti alkuun koiraa ei näkynyt, mutta kun Kerstin kiika-rilla yritti katsella osoitettuun paikkaan, sai hän Onasta havainnon. Hän lähti kävelemään koiraa kohti. Koira oli häneen nähden selin eikä se todennäköisesti huomannut häntä, käveli rauhallisesti edellä ja Kerstin varovasti perässä. Joka kerta kun koira kääntyi ympäri katsoakseen peräänsä, Kerstin pysähtyi. Koira jatkoi matkaansa kohti Uotilaa. Kerstin ei kutsunut koiraa vaan käveli hiljaa sen perässä. Ona ei reagoinut.

Kun Kerstin pääsi vähän lähemmäs keksi hän, että Ona oli aina ollut hyvin sosiaalinen koira, aina valmiina ”lohduttamaan” jos jollain oli jokin hätä. Kerstin heittäytyi siis maahan ja valitti kuuluvasti. Ona ei välittänyt tippaakaan, jatkoi vain määrätietoisesti peltoa pitkin eteenpäin. Kerstin nousi ylös ja jatkoi matkaa. Välimatka koiraan alkoi käydä lyhyemmäksi ja Kerstin päätti lisätä vauhtia ja kat-soa miten Ona siihen suhtautuisi. Välimatka lyheni kaiken aikaa, ja hetken päästä Kerstin päätti yrittää juoksemalla saada koiran kiinni. Hän porhalsi päättäväisin askelin koiraa kohti ja siinä Ona yllättäen antautui. Kesti hetken ennen kuin ”villikoira” palautui kotikoiraksi.

Kun koiran ”karkaamisvietti” katkesi oli se taas mamman oma kulta eikä riemulla ollut enää rajoja varsinkaan kun Kerstinillä oli taskussaan pitkään muhinutta lampaanpaistin paloja!

Kerstiniä jäi kuitenkin askarruttamaan se, että mitä olisi tapahtunut jos hän olisi kutsunut koiraa pel-lolla, olisiko se tullut luokse kutsusta? Sitä emme tiedä, mutta kokemus on osoittanut, että koira ei tässä tilanteessa yleensä kuuntele kutsuja. Useimmiten vain pinkaisee uudestaan pakoon.

Toinen asia, jota Kerstin oli miettinyt, oli tilanne, jossa Janina ja Bruno olivat etsimässä ja Bruno kesken kaiken Kerstinin kotipihalla sijaitsevalla kalliolla rupesi ääntelemään, ynisemään hiljaa, katse kiinnittyneenä metsikköön. Kerstin arveli, että Bruno olisi saanut vainun Onasta jo tulomatkalla ja olisi näin ilmaissut, että tämä haju on tuttu! Nimittäin sillä hetkellä kun olimme tulossa etsintätehtä-vään oli Ona erään havaintoilmoituksen mukaan maannut erään punaisen rakennuksen kuistilla, jonka olimme ohittaneet vain muutaman kymmenen metrin päästä. Voiko koira oivaltaa ja yhdistää ikään kuin takautuvasti asioita??

Kiinnioton jälkeen Ona oli taas oma itsensä. Ainoa, mikä oli muuttunut oli se, että ennen karkumat-kaansa Ona oli saanut hengenahdistukseensa kortisonilääkettä. Karkureissun jälkeen sitä ei enää tarvittu koska reissunsa aikana koira ilmeisesti oli eksyksissä ollessaan kuitenkin stressaantunut siinä määrin, että sen elimistössä lisääntynyt kortisolitaso korvasi lääkkeen. Myös ennennäkemät-tömän myyräpopulaation herättämä saalistusvietti saattoi osittain vaikuttaa lisääntyneeseen kor-tisolin eritykseen. Lisäksi noin viikon kuluttua löytymisestä Onan tuuheasta karvapeitteestä alkoi irrota suuria tuppoja karvaa. Olisiko hillitön karvanlähtö myös johtunut karkumatkalla koetusta stres-sistä?

Karkureissua seuranneina päivinä Ona ei myöskään laskenut isäntäväkeä näköpiiristään. Se nosti kovan metelin, jos jompikumpi lähti jonnekin. Se halusi varmistaa, etteivät taas karkaa häneltä!

Koiraetsijät ry
Christina Kittelä

J.K. Vaikka Ona saatiin kiinni juoksemalla, ei se kuitenkaan ole suositeltava tapa lähestyä karkulais-ta. Onan tapauksessa se oli oikea ratkaisu, koska omistaja osasi arvioida oikein koiravanhuksensa kunnon ja tilanteen kokonaisuudessaan.


Kirjaudu sisään
Käyttäjänimi

Salasana

Kysely

Mitä harrastat koirasi kanssa?








Näytä tulokset

Päivitykset
©Koiraetsijat.fi
22.4.2005 alkaen 77121 kävijää.